Kaupinkallion metsä

Kysymys ehdokkaalle:

Tapiolan Kulttuuriaukion arkkitehtikilpailun alkuvuodesta 2019 voittanut Uusikuu-ehdotus esittää Kulttuurikeskusen laajentamisen ja teatterin ohella laajaa rakentamista viereiseen Kaupinkallion metsään.

Mitä mieltä olet Kaupinkallion metsän rakentamisesta?

  1. Kannatan Uusikuu-ehdotuksen mukaisesti rakentamista sekä metsään, että Kaupinkalliontien varteen.
  2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm. nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.
  3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään.
  4. Muu vastaus

Ehdokkaiden vastaukset puolueittain/listoittain

Heli Hirvonen

228

Matinkylä (ennen Tapiola)

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Tapiolaiset tarvitsevat oman metsän.


Ahti Hurmalainen

509

Soukka

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään. Tapiolan puutarhakaupunkia on myllätty muutenkin tarpeeksi. Toiseksi kaupungin taloudellinen tilanne pitää ensin korjata paremmaksi.


Aili Pesonen

538

Viherlaakso

1. Kannatan Uusikuu-ehdotuksen mukaisesti rakentamista sekä metsään, että Kaupinkalliontien varteen.


Alpo Rivinoja

541

Tapiola

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään. Luontoyhteys on syytä säilyttää myös Tapiolan keskustan alueella.


Emma Jelley

511

Pohjois-Tapiola

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.


Erkki Lempiäinen

519

Soukka

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Tapiola on varsin täyteen rakennettu. Lisärakentaminen tulee tehdä harkiten ja jättää myös luontoa ihmisille


Heidi Mannelin

524

Lähderanta

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.


Laura Tolkkinen

550

Kauklahti

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.


Matti Passinen

536

Pohjois-Tapiola

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.


Simo Repo

539

Olari

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Pysäköintitalon voi korvata uudisrakennuksella.


Sinikka Paananen

533

Matinkylä

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään.


Tommi Halkosaari

507

Tuomarila

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.


Tommi Virtanen

554

Nuottalahti

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään. Luontoa pitää yksinkertaisesti säilyttää, ja rakennettu on jo 2021 loppuun mennessä aivan liikaa. Eli no.


Anne Heikkala

678

Leppävaara

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Virkistys- ja viheralueita tarvitaan. Suurena kaupunkina Espoolla on myös merkittävä rooli kulttuurityössä ja oma teatteri on osa sitä.


Hannele Hakala

674

Pohjois-Tapiola

Mielestäni korotilanteen kustannukset Espoossa pitää ensin selvittää. Meillä on n. 15km tai metroliikenteen päässä upeat teatteritalot. Lisävelkaantuminen teatteritalon vuoksi ei ole hyvä juttu. Kukaan ei tiennyt koronatilannetta kun uutta teatteritaloa suunniteltiin Tapiolaan.


Jaana Arvo

662

Lähderanta

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Liian tiivis rakentaminen ei sovi Tapiolaan.


Jouni J Särkijärvi

752

Kuurinniitty

4. Muu vastaus. Teatteri sopii parhaiten parkkitalon paikalle. Kaupinkallion metsään ei tule rakentaa.


Jukka Salminen

743

Laurinlahti (ennen Tapiola)

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Teatteri tarvitaan samoin metsäalue. Tiheä kerrostalorakentaminen ei sovi alueelle jos halutaan Tapiolan perinteitä kunnioittaa


Kerttu-Liisa Kilpijoki

697

Tapiola

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Metsäalueilla, pienilläkin, on suuri merkitys asuinviihtyvyyden kannalta.


Kimmo Metsä

718

Olari

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Kaupinkallion luonto- ja virkistysarvot tulee huomioida päätöksenteossa.

Mikäli esim. parkkitalo puretaan, tulee suunnittelussa huolehtia myös siitä, että alueen liikenne ja pysäköinti saadaan järjestetyksi tarkoituksenmukaisella tavalla.


Markku Markkula

717

Leppävaara

4. Muu vastaus. Edistän päättäjänä korkeatasoisen kokonaisuuden aikaansaamista kulttuuriaukiolle. Siis teatteritalo rakenteille pian. Samanaikaisesti on tärkeää saada aikaan myös Marimekkotalon uudistus siten, että Tapiontorin ja Heikintorin kokonaisuus saadaan aikaan, Heikintorin rakennus säilytetään peruskorjauksella.

Kaupinkallion pysäköintitalon ja keilahallin paikalla voidaan kaavoittaa asumista ja liike/palvelutiloja. Kaupinkallion mäelle ei pidä rakentaa. Siis tarvitaan huolella laadittava asemakaava.


Mervi Katainen

693

Friisilä

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Suunnitelmaa voinee jatkokehittää niin, että metsään ei tarvitse rakentaa.


Mika Lehtisyrjä

710

Lystimäki

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Espoosta ei tule tehdä Vantaata. Viheralueilla on iso merkitys kaupunkikuvalle ja asukkaiden viihtyvyydelle.


Oskari Hyttinen

682

Kauklahti

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Kulttuurikeskus tarvitsee lisää tiloja toimintaansa ja Tapiola toimii hyvin Espoon kulttuurikeskuksena. Kaupinkallion metsää en ainakaan vähäistä suuremmissa määrin lähtisi uhraamaan rakentamiselle.


Pekka Hämäläinen

684

Otaniemi

1. Kannatan Uusikuu-ehdotuksen mukaisesti rakentamista sekä metsään, että Kaupinkalliontien varteen.


Pekka Riihimäki

739

Jupperi

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.

Uusikuu on todella upea ja täydentää hyvin koko kulttuuriaukion ja keskuksen yhdeksi kulttuurikeskukseksi missä kunnioitetaan hyvin vanhaa Tapiolan henkeä.

Kaupunginkallion metsään ei ole syytä kajota ja hanke on täysin mahdollista toteuttaa ilman tähän metsään kajoamista.


Pirjo Kemppi-Virtanen

695

Tapiola (Sateenkaari)

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään. Kaupinkallion alueelle ei saa kaavoittaa enää lisää asuinkerrostaloja eikä muutakaan. Tapiolan puistokaupungin alueella on nyt jo vähiten viheralueita asukasta kohti verrattuna muihin Espoon suuralueisiin!


Susanna Makaroff

716

Haukilahti

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään. Kannatan Kulttuurikeskuksen laajentamista ja teatterin rakentamista sen yhteyteen, mutta Kaupinkallion metsä tulee ehdottomasti jättää rakentamatta. Pieni pala metsää on jätettävä rakentamiselta rauhaan.


Anni-Mari Anttila

443

Kaupunginkallio

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Tapiolaa on pilattu liialla rakentamisella. Pelastetaan edes puutarhakaupungin rippeet.


Auli Happonen

449

Uusmäki

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään. Vastustan jatkuvaa rakentamista. Lähiluonto kuuluu kaikille.


Elias Okkonen

483

Soukka

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.


Hanna Rissanen

491

Kilo (entinen tapiolalainen)

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.


Jouni Katajisto

462

Latokaski

4. Muu vastaus. Tässä taloudellisessa tilanteessa, kaikki ylimääräinen rakentaminen pitää pistää jäihin.


Kaarina Järvenpää

459

Olari

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Lähimetsää tulisi säilyttää.


Mika Poutala

488

Kuurinniitty

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Jos tarve lisärakentamiselle, niin metsä olisi hyvä jättää ennalleen.


Pertti Järvenpää

460

Olari

4. Muu vastaus. En ole perehtynyt vaihtoehtoihin riittävästi vastatakseni tässä.


Ritva Lappalainen

472

Pohjois-Tapiola

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Tapiolassa kaadetaan puita ja metsää tällä hetkellä sellaisella ´innolla´, että kauhistuttaa. WeeGee talon vieressä oleva kaunis luonnontilainen metsä on juuri kaadettu ja kalliota louhitaan merkittävästi uusien asuinrakennusten tieltä.

Ei enää näitä ratkaisuja Tapiolaan; metsäalueiden vehreys ja asukkaille suoma luonnon läheisyys ovat merkittäviä arvoja, joita ei pidä tuhota.


Sari Savela

495

Laajalahti

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään.


Tiina Hyttinen

455

Kivenlahti

4. Muu vastaus. Eos, en valitettavasti ole tutustunut suunnitelmaan, joten en pysty ottamaan kantaa.


Bjarne Häggman

412

Saunalahti-Tillinmäki-Kattilalaakso

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Tapiolan kehittäminen tulee tehdä vain Tapiolan puutarhakaupunkihengen rajoissa.


Jatta Salmi

435

Tapiola

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.

Parkkitalo ei kuulu alkuperäiseen Tapiolaan ja sen voi purkaa/korvata asuinrakennuksella. Kulttuurikeskuksen laajentamisen suunnitelmassa tulee keskustella Kulttuurikeskuksen alkuperäisen arkkitehdin Arto Sipisen pojan kanssa, hän tuntee rakennukse parhaiten, koska on suunnitellut edellisen laajennuksen. Kulttuurikeskusen vesimotiivia/vesiputousta ei saa tuhota.

Teatteriin tulee olla oma sisäänkäynti ja teatteri maan alla ei kuulosta paloturvalliselta ratkaisulta. Teatterirakennus tulee kuitenkin saada, Espoon teatterin tulee saada asianmukaiset vierailuteatteritilat.


Jonna Löflund

424

Iivisniemi

4. Muu vastaus. Haluaisin mallin, jossa luontoa voi säästää mahdollisimman paljon ja hanke saataisiin kaikkia miellyttävällä ratkaisulla toteutettua.


Jukka Kilpi

419

Pohjois-Tapiola

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Viinamäki on kulttuurihistoriallisesti virkistysarvoiltaan tärkeä alue, johon ei pidä kajota :)


Kristian Meurman

427

Kaitaa

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.

Metsäalueet Tapiolassa - ja oikeastaan kaikkialla metroradan varrella Espoossa - ovat harvenemaan päin ja nykyisen rakennusbuumin myötä ei näytä ainakaan muutosta tähän tulevan.

Jo olemassa olevaa rakennuskantaa voidaan muokata tai sitä voidaan purkaa ja tilalle rakentaa uutta. Mutta lähiluontoalueet, ne pienetkin metsäalueet, tulee ehdottomasti säilyttää.

Tietysti Tapiola ansaitsee kulttuurikeskuksensa, sitä hanketta tuen enemmän kuin mielelläni.


Mikko Luomala

423

Espoo

4. Muu vastaus. Tämä laajennus voidaan toteuttaa, jos tällä metsäalueella ei ole kulttuurista merkitystä ja kulttuurialan työntekijät tarvitsevat isommat tilan kulttuurisen toiminnan harjoittamiselle.


Sami Pesonen

433

Soukka

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.


Eija Pirinen

73

Olari

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.


Esa Juhana Törmälä

102

Saunalahti ja Niipperi

4. Muu vastaus. Valitettavasti en ole tutustunut tähän kysymykseen. Myöhemmässä vaiheessa ottaisin mielelläni kantaa tähän tärkeään kysymykseen.


Hannu Järvinen

27

Tapiola

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään. Tapiolan keskustassa on jo riittävästi rakennusmassaa. Kaikkia viheralueita ei saa hävittää, koska ne ovat tärkeä osa Tapiolan luonnonläheistä viihtyvyyttä.


Harri Kullberg

44

Niittykumpu

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.


Harri Säkkinen

92

Espoon keskusta

4. Muu vastaus. Ei kantaa. Toimenpiteet käyttöarvioiden pohjalta.


Henna Kajava

29

Tapiola

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään. Kaupinkallion metsä on upea ja perinteikäs metsäsaareke keskustan kupeessa käkkyrämäntyineen kaikkineen. Keskusalueella ei toista vastaavanlaista ole. Sitä ei saa rakentaa.

Toisaalta pahoin velkaantuneella Espoolla ei ole nyt varaa suuriin, sekundäärisiin investointeihin, kuten kulttuurikeskuksen laajentaminen tai teatteri. Ennemmin uusi uimahalli ja Aarnivalkean koulu.


Johanna Pahkala

67

Karhusuo

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Luonto on iso osa Espoon viehätystä ja vetovoimaa.


John Kraemer

42

Vanttila

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään.


Jouni Tarkiainen

95

Olari

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.


Katri Santala

85

Karakallio

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Vanhan tilalle voidaan rakentaa uutta. Tapiolan yleisilmettä eli puistomaista miljöötä tulee vaalia.


Kim Mikander

54

Leppäsilta

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.


Kim Pihl

72

Suurpelto

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään. Vastustan yltiöpäisytä rakentamista varsinkin ilman päämäärää. Mitä Kaupinkallion tielle ja metsikköön nyt tarvitaan vai "tarvitaanko" vain?


Kristiina Karvinen

32

Mankkaa

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.


Lauri Pajunen

68

Niittykumpu

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään.

En kannata rakennuttamista juuri nyt. Korona ja Länsimetro tulevat vetämään Espoon talouden vielä niin kuralle, ettei millekään ylimääräisille feel-good-investoinneille ole yksinkertaisesti varaa - elleivät ne itsestäänselvästi maksa itseään takaisin. Kulttuurikeskuksen laajentaminen toki kuulostaa kivalta, mutta takaisinmaksusuunnitelma vaikuttaa melko pilvilinnan rakennuttamiselta.

Tätä ei tietenkään pidä ymmärtää väärin - kulttuurisijoittamiset normaalitilanteessa ovat hyvä asia, mutta Espoo tulee olemaan seuraavan neljän vuoden aikana sellaisessa talousprässissä, ettei paremmasta väliä.


Mikko Ekström

10

Mankkaa

4. Muu vastaus. En kannata kulttuurikeskuksen laajentamista. Suhtaudun myös varauksella metsän rakentamiseen. Ensisijaisesti haluaisin kehittää metsää virkistysalueena.


Olli Mynttinen

56

Leppävaara

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään.


Pia Polviander

75

Kivenlahti

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään.


Samuel Rapinoja de Carvalho

79

Tapiola

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään. Ennen kaikkea nyt ei ole oikea hetki infrastruktuuriprojekteille Espoon taloudellisen tilanteen vuoksi


Teemu Tares

94

Soukka

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään. Puutarhakaupungista on tullut kaupunki, jonka viimeisiä luontorippeitä pitää suojella.


Timo Kauremaa

33

Suurpelto

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään. parkkipaikkoja ei ole ko alueella liika tälläkään hetkellä


Titta Tonder

96

Pohjois-Espoo

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään. Viheralueet on säilytettävä. Tuovat viihtyvyyttä kaupunkikuvaan.


Tomi Salonen

84

Suurpelto

4. Muu vastaus. En ole perehtynyt tarpeeksi jotta voisin ottaa kantaa mutta yleisesti rakentaminen tulee toteuttaa asukkaiden viihtyvyyden kannalta.


Tuomo Viertola

105

Tuomarila

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään.


Ari Paukku

367

Soukka

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Lähimetsä on tärkeä henkireikä monelle Tapiolalaiselle enkä rakentaisi sinne mitään.


Ari Pekkonen

369

Kauklahti

1. Kannatan Uusikuu-ehdotuksen mukaisesti rakentamista sekä metsään, että Kaupinkalliontien varteen.


Heikki Leivonen

345

Tapiola

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään. Espoon kaupunginteatteria ei saa rakentaa maan alle. Kaupunginteatteri tulee rakentaa metroaseman viereen Merituulentien eteläpuolelle vanhan vesialtaan luokse.


Helena Haapsaari

310

Kaitaa

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Lähimetsät tulee säilyttää varsinkin "Puutarhakaupungissa".


Helena Tommola

395

Friisilä

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Tiivistä rakentamista tulisi välttää. Tapiolan idea on viheralueiden sijoittuminen asuintalojen läheisyyteen.


Johanna Värmälä

403

Suur-Espoonlahti

4. Muu vastaus. Asiaa on arvioitava edelleen, kun Espoon kulttuurikeskuksen peruskorjaukseen ja laajennukseen liittyvä suunnittelu etenee.


Juri Aaltonen

294

Olari (syntyjään Tapiola)

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Jos mahdollista, haluaisin jättää metsän rakentamatta.


Liisa Kivekäs

336

Niipperi

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Minusta Kaupunginkallion metsä tulee säilyttää kaupunkilaisten virkistysalueena.


Niko Ohvo

61

Pohjois-Leppävaara

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.


Hannele Manner

569

Matinkylä

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.


Marko Korvela

567

Kauklahti

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.


Mika-Erik Walls

288

Olari (aiemmin Tapiola)

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Metsä on hieno, vain parkkitalon paikalle rakentamista, ei liian korkeata/massiivista.


Tereza Dickson

236

Siikajärvi

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Olen teidän kanssanne samaa mieltä, että metsä tulisi jättää rauhaan.


Camilla Lindy

162

Niipperi

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään.


Henna Partanen

183

Tapiola

4. Muu vastaus. Ehdotuksessa rakennukset näyttävät aika massiivisilta, joten jatkosuunnittelussa niiden rakentamisen tapaan, volyymiin ja massoitteluun tulisi kiinnittää vielä parempaa huomiota.

Aivan Uusikuu -ehdotuksen mukaista metsään rakentamista en kannattasi, mutta en halua sanoa ehdottomia mielipiteitä ennen, kun näen tarkemman suunnitelman. Jos nykyinen Kaupinkallion pysäköintitalo puretaan Kaupinkalliontien laidasta, on perusteltua rakentaa tilalle uutta.

Nykyinen rakennus ei ole mikään alueen komistus, mutta siinä on kivaa katutason palvelut, joita soisin olevan uudessakin rakennuksessa. Ne voisivat tukea uuden teatteritilan ja Kulttuuriaukion toimintaa.


Jari Stenius

209

Itäranta

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Kategorisesti jos parkkitaloja saa korvattua kulttuurikohteilla niin erityisesti keskuksen alueella voin tätä kannattaa.


Johanna Karimäki

143

Pohjois-Tapiola

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Kaupinkallion ihana kalliometsä tulee jättää rakentamatta. Lisäksi nykyisen pysäköintitalon paikalle ei sovi kovin massiivinen rakennus, joka varjostaisi metsää. Metsäalueet ovat tärkeitä tapiolalaisille ja Tapiolan hengen mukaisia.


Juha Hovinen

137

Haukilahti

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Lisärakentaminen kuului jo arkkitehtuurikilpailun kilpailuohjelmaan eikä kilpailuun osallistuvilla suunnittelijoilla ollut mahdollisuutta olla esittämättä sellaista.

Eteläisessä Espoossa on enää vähän jäljellä rakentamattomia avokallioita ja kallionlakeja.


Juhani Kytö

154

Espoonlahti (nuoruus Tapiolassa)

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Ei pidä mennä metsään tietenkään.


Kirsi Louhelainen

163

Tapiola

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.


Mari Anthoni

117

Tapiola

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Espoon upea teatteri tarvitsee pikaisesti uudet tilat ja toivon hartaasti, että viimein päästään niitä rakentamaan. Uusikuu -ehdotuksessa on paljon hyvää, mutta Kaupinkallion metsää ei missään nimessä saa tuhota enää yhtään!


Merva Mikkola

171

Soukka

3. En kannata rakentamista. Sekä Kaupinkallion metsä, että Kaupinkalliontien varsi tulee säilyttää nykyisellään. Pitää nähdä jo nyt, että ihan umpeen ei Tapiolaan saa rakentaa.


Mikael Sorri

208

Tapiola

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Tärkeintä on, että saamme pian uuden teaterirakennuksen.


Tony Hagerlund

127

Jupperi

1. Kannatan Uusikuu-ehdotuksen mukaisesti rakentamista sekä metsään, että Kaupinkalliontien varteen. Pidän suunnitelmista, ja tämä on mahdollisuus saada teatterille kunnon tilat Espooseen. Metsää ei pidä lohkaista enempää kuin on tarpeen, mutta ensisijaista on mielestäni saada toimiva kokonaisuus kulttuurikeskuksen ympärille.


Birgitta Johansson

771

Kaitaa

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta.

Yhtään metsää ei Tapiolasta tule enää kaataa rakentamisen takia. Viheralueilla on suoria terveysvaikutuksia, ja lisäksi ne säätelevät kaupunkialueen kosteustasapainoa ja pohjavesien tasoa. Ihminen tarvitsee myös avaraa tilaa ja näkymiä kauemmas.

Tapiola on puutarhakaupunki, ja sen pitää merkitä jotain. Jo Espoo-tarina velvoittaa kehittämään Espoon alueita omaleimaisina kokonaisuuksina.

Parkkitalon tilalle voitaisiin hyvinkin rakentaa, kunhan pysäköinti lähelle saadaan sitten järjestettyä muulla tavoin.


Jukka Antila

770

Kaitaa

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Ainuttakaan lähimetsää ei Tapiolasta enää saa kaataa, minkään rakentamisen nimissä.


Santeri Kenttä

772

Lintuvaara (lapsuus Tapiolassa)

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Lähiluonto on myös kaupunkilaisille tärkeä ja sen säilyttäminen ja hyvä saavutettavuus on niin tärkeä asia, että Tapiolan luonnonläheisen luonteen säilyttämiseksi ei tällaiselle metsäalueelle ole syytä rakentaa.


Tiltu Antikainen

769

Karvasmäki

2. Kannatan rakentamista vain Kaupinkallion tien varteen mm nykyisen parkkitalon paikalle. Metsä tulee jättää rakentamatta. Ympäristön huomioiminen rakentamisessa ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ovat tärkeitä asioita. Liikaa rakennetaan luonnon kustannuksella. Luonnon häviäminen vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin merkittävästi.



Kommentit (0)

Kukaan ei vielä ole kommentoinut tätä artikkelia.

Kirjoita uusi kommentti

Tilaa uutiskirje

Tapiolan Killan postituslistan jäsenenä saat automaattisesti sähköpostiisi tiedot uusista Tapiolassa vireillä olevista kehityshankkeista, sekä Killan toiminnasta.

Liity postituslistallemme täältä!


Tapiolan keskuksen palvelut

Katso Tapiolan liikekeskustan tärkeimmät palvelut kartalta (www.tapiolankeskus.fi)



Yhteistyössä

Twitter