YMPÄRISTÖN HOITO JA KUNNOSTUS (päivitetty 14.5.2015)
Tapiolan Kilta otti kantaa vuoden 2015 alussa nähtäville tulleeseen katuhankkeeseen, joka koski Opintien, Kaupinkalliontien ja Kulttuuriaukion katujärjestelyjä ja kunnostustöitä.
Muistutuksessaan Kilta painotti mm. Opintien nimen säilyttämistä Opintienä, sillä kadun nimeäminen Opinopoluksi (kuten suunnitelman kartoissa oli merkitty) on turha ja kallis operaatio. Tapiolan asukkaat ovat tottuneet 50 vuodessa koulunsa osoitteseen "Opintie 1".
Kilta toivoi myös mahdollisuutta säilyttää invapaikat (ja muutaman yleisenkin parkkipaikan) nykyisellä paikallaan Kulttuurikeskuksen sisäänkäynnin ja Kaupinkallion paikoitustalon välissä. Suunnitelmassa esitettyyn kuvioon sopi mielestämme huonosti auton ajaminen tunnelipaikoitukseen ja hissimatkat maan päälle. Mielestämme Kulttuurikeskuksen konsertit ja tapahtumat tarvitsevat kunnolliset puitteet saattoliikenteelle taksilla, linja-autolla ja henkilöautolla.
23.5.2023Hanke nähtäville: "Itärannan asuinalueen suojelukaava"
25.5.2023Yöaikainen kulku Tapiolan bussiterminaalien välillä on järjestetty Merituulentorin kautta
27.5.2023Tapiolan kahluuallas avataan 1.6.
30.5.2023Tapiolan väliaikaiset sillat pidetään toistaiseksi suljettuina
1.6.2023Hanke nähtäville: "Itärannan asuinalueen suojelukaava"
Elokuviin Tapiolassa?
Katso täältä Kino Tapiolan
viikko-ohjelmisto!
Tapiolan ajankohtaiset hankkeet ja uutiset kaupungin sivuilla löydät täältä.
Tapiolan Killan postituslistan jäsenenä saat automaattisesti sähköpostiisi tiedot uusista Tapiolassa vireillä olevista kehityshankkeista, sekä Killan toiminnasta.
Liity postituslistallemme täältä!
Kommentit (0)
Kukaan ei vielä ole kommentoinut tätä artikkelia.
Kirjoita uusi kommentti