TAPIOLAN KAAVOITUS JA RAKENTAMINEN (päivitetty 7.5.2015)
Etelätuulentien asemakaavamuutoksen (Tapiola, eteläinen, 210506) tavoitteena oli osoittaa "laadukas ja Tapiolan ympäristöön sopeutuva" toimistorakentaminen Etelä-Tapiolaan Länsiväylän ja Etelätuulentien tuntumaan. Rakentamisen myötä alueella sijainnut huonokuntoinen Revontulen koulu purettiin pois, ja mahdollistettiin tilojen rakentaminen Tapiola-ryhmän uudelle konttorille.
Tapiolan Kilta piti asemakaavamuutosta sinänsä tervetulleena, mutta toivoi rakentamisen osoittamista asunnoille toimistokortteleiden sijasta. Mikäli Etelätuulentien kaava-alueelle olisi voitu rakentaa asuntoja, olisi asuntojen rakennuspaine muualla Tapiolassa (kuten kiistellyllä Kaupinkallion alueella) voinut vastaavasti keventyä. Tämän johdosta Kilta korosti kannanotossaan (1.8.2006) ja muistutuksessaan (18.9.2006) alueen osoittamista asuinrakentamiselle. Samoilla linjoilla oli myös Tapiolan silloinen alueneuvottelukunta ja eräät lähiasukkaat.
Kannanotoista huolimatta Espoon kaupunki ei pitänyt aluetta kelvollisena asuinrakentamiselle, vaan korosti vastineessaan mm. Tapiola-ryhmän tilasuunnitelmaa ja tarpeita, sekä yhtiön ensisijaisuutta uuden rakennusalueen käytössä. Lopullisesti asemakaava hyväksyttiin valtuuston kokouksessa 26.2.2007.
23.5.2023Hanke nähtäville: "Itärannan asuinalueen suojelukaava"
25.5.2023Yöaikainen kulku Tapiolan bussiterminaalien välillä on järjestetty Merituulentorin kautta
27.5.2023Tapiolan kahluuallas avataan 1.6.
30.5.2023Tapiolan väliaikaiset sillat pidetään toistaiseksi suljettuina
1.6.2023Hanke nähtäville: "Itärannan asuinalueen suojelukaava"
Elokuviin Tapiolassa?
Katso täältä Kino Tapiolan
viikko-ohjelmisto!
Tapiolan ajankohtaiset hankkeet ja uutiset kaupungin sivuilla löydät täältä.
Tapiolan Killan postituslistan jäsenenä saat automaattisesti sähköpostiisi tiedot uusista Tapiolassa vireillä olevista kehityshankkeista, sekä Killan toiminnasta.
Liity postituslistallemme täältä!
Kommentit (0)
Kukaan ei vielä ole kommentoinut tätä artikkelia.
Kirjoita uusi kommentti