YMPÄRISTÖN HOITO JA KUNNOSTUS (päivitetty 19.5.2018)
Tapiolan Kilta otti maaliskuussa 2018 kantaa Espoon ja Kauniaisten meluntorjunnan toimintasuunnitelman 2018–2022 luonnokseen. Kaupunkien tekeillä olevan toimintasuunnitelman taustalla on vuonna 2017 valmistunut EU:n ympäristömeludirektiivin mukainen meluselvitys. Toimintasuunnitelman luonnos valmistui helmikuussa 2018, ja siinä olevien toimenpiteiden tavoitteina on vähentää liikennemelun haittoja. Kaupungin mukaan lopullinen toimintasuunnitelma valmistuu kesällä 2018.
Kannanotossaan Kilta painottaa asukkaiden nykyistä parempaa huomioimista koskien erityisesti rakentamiseen liittyvää melua. Mielestämme tarkastelukulma meluntorjunnan toimintasuunnitelman luonnoksessa on asukkaiden elinympäristön laadun ja viihtyisyyden kannalta liian rajoittunut, koska siinä on nykyisellään käsitelty ainoastaan liikenteen aiheuttamaa melua ja sen torjuntaa.
Tapiolan asukkaat kärsivät nyt ja jatkossakin hyvin paljon nimenomaan rakentamisesta aiheutuvasta melusta, jonka säätely on monelle epäselvää ja usein asukkaista piittaamatonta. Talojen purku ja rakentaminen sekä muun infran rakentaminen Tapiolan keskustassa, Keilaniemessä ja Kehä I:llä jatkuu vielä pitkään 2020-luvulle.
Rakennusmelun lisäksi olemme ottaneet kantaa Tapiolan kokoomakatujen liikennemeluun, sekä meluesteiden tärkeyteen mm. Kehä I:n ja Tapiolantien ympäristössä. Olemme myös painottaneet hiljaisten kävely- ja pyöräilyreittien merkitystä Tapiolan tärkeillä puistoalueilla, kuten Silkkiniityllä. Myös sähköllä toimivan liikenteen edistäminen vähentäisi mielestämme osaltaan liikennemelua.
Lue Killan kannanotto (26.3.2018) kokonaisuudessan täältä
Kehä I:n Keilaniemen tiehankkeeseen liittyvä avolouhos melu- ja pölyhaittoineen on ollut yksi viime vuosien pahimmista asumishaittojen lähteistä erityisesti Itärannan asukkaille. Useat asukkaat ovat joutuneet muuttamaan alueelta pois haittojen vuoksi. Kuva kevättalvelta 2017.
23.5.2023Hanke nähtäville: "Itärannan asuinalueen suojelukaava"
25.5.2023Yöaikainen kulku Tapiolan bussiterminaalien välillä on järjestetty Merituulentorin kautta
27.5.2023Tapiolan kahluuallas avataan 1.6.
30.5.2023Tapiolan väliaikaiset sillat pidetään toistaiseksi suljettuina
1.6.2023Hanke nähtäville: "Itärannan asuinalueen suojelukaava"
Elokuviin Tapiolassa?
Katso täältä Kino Tapiolan
viikko-ohjelmisto!
Tapiolan ajankohtaiset hankkeet ja uutiset kaupungin sivuilla löydät täältä.
Tapiolan Killan postituslistan jäsenenä saat automaattisesti sähköpostiisi tiedot uusista Tapiolassa vireillä olevista kehityshankkeista, sekä Killan toiminnasta.
Liity postituslistallemme täältä!
Kommentit (0)
Kukaan ei vielä ole kommentoinut tätä artikkelia.
Kirjoita uusi kommentti