Tapiolan Killan jäsenille uusi etu käyttöön: automaattista tietoa nyt myös Tapiolan pikku-uutisista!

Julkaistu: 13.11.2017

Pitkään kehitteillä ollut Tapiolan Killan uusin jäsenetu, eli laajennettu sähköinen hanketiedottaja on tänään otettu käyttöön koko jäsenistöllä.

Jos asia on sinulle uusi, niin kerrottakoon, että kyseessä on Killan itsensä kehittämä algoritmi, joka seuraa Espoon kaupungin tietojärjestelmien avointa dataa, ja tiedottaa postituslistamme jäseniä automaattisesti aina, kun Tapiolan alueella tapahtuu jotakin merkittävää. Mikäli olet ollut postituslistallamme jo pidempään, on sähköinen hanketiedottaja aiemmassa suppeammassa muodossaan (kaava- ja rakennushankkeista tiedottajana) sinulle luultavasti tuttu jo ennestään.

Killan verkkosivujen syksyn 2017 uudistuksen myötä hanketiedottajaa on nyt paranneltu, ja laajennettu seuraamaan myös Tapiolan ns. pikku-uutisia, joihin lukeutuvat esimerkiksi tapahtumat, vahvistetut kaavapäätökset ja erilaiset Tapiolaa koskevat selvitykset. Lyhyesti sanottuna siis kaupungin julkaisemat tiedonmuruset, joiden löytäminen käsipelillä on usein vaikeaa ja hidasta.

Laajennettu hanketiedottaja on tarkoitettu kaikille vuonna 2017 jäsenmaksunsa maksaneille. Niille postituslistan jäsenille, jotka eivät ole Killan varsinaisia jäseniä, hanketiedottaja toimii kuten tähänkin asti (aiemmassa suppeassa muodossaan), eli uusista kaavahankkeista on jatkossakin luvassa automaattista tietoa kaikille. Mitään toimivaa ei siis olla purkamassa, vaan kyse on pelkästä lisäedusta niille, joita uskomme Tapiolan asioiden kiinnostavan erityisen syvällisesti – sehän meitä Killan jäseniä yleensä yhdistää.

Toivomme uuden järjestelmämme auttavan entisestään Tapiolan asukaslähtöisessä kehittämisessä: Mitä laajemmin ja avoimemmin kaupungin julkaisemat tiedonmuruset leviävät, sitä paremmin ja tehokkaammin voimme myös vaikuttaa koko puutarhakaupunkimme kehittämiseen.

Ellet vielä ole Tapiolan Killan jäsen, liittyä voi näillä ohjeilla, vaikka jo tänään!

(Huom. Kilta ei vastaa hanketiedottajan kautta tulevan tietoaineiston sisällöstä. Automaattipostien tietosisältö pohjautuu aina suoraan Espoon tietojärjestelmistä saatavaan julkiseen dataan. Hanketiedottajan mahdollisista bugeista ja muista parannusehdotuksista voi tarvittaessa lähettää palautetta suoraan Killan web-masterille (webmaster (ät) tapiolankilta.fi)).

Kommentit (0)

Kukaan ei vielä ole kommentoinut tätä artikkelia.

Kirjoita uusi kommentti

 Tapiolassa tapahtuu

18.1.2018Asukastyöpaja Tapiolan Urheilupuiston kehityksestä

20.1.2018Kuulutus: Espoon kaupunki myy avoimella tarjouskilpailulla osan korttelia 12223 Tapiolan Tuuliniitystä

9.1 – 21.1.2018Foto Espoo -näyttely

10.2.2018Tapiolan Talvirieha

10.2.2018Ystäväluistelu

10.3.2018Tapiolan Maalaismarkkinat


Elokuviin Tapiolassa?
Katso täältä Kino Tapiolan
viikko-ohjelmisto!


Kaupungin kuulutukset

Kaikki kaupungin ajankohtaiset kuulutukset ja tiedotteet löydät täältä.

Tilaa uutiskirje

Tapiolan Killan postituslistan jäsenenä saat automaattisesti sähköpostiisi tiedot uusista Tapiolassa vireillä olevista kehityshankkeista, sekä Killan toiminnasta.

Liity postituslistallemme täältä!


Tapiolan keskuksen palvelut

Katso Tapiolan liikekeskustan tärkeimmät palvelut kartalta (www.tapiolankeskus.fi)



Yhteistyössä

Twitter